ETUSIVU YRITYS LAATU JULKISIVUTUOTTEET MUUT LAMINAATTITUOTTEET YHTEYSTIEDOT REFERENSSIT
esittely    yhteistyökumppanit     
 


Tälli Oy on 1979 perustettu perheyhtiö, jonka toiminta on alusta alkaen perustunut pitkiin luottamuksellisiin asiakassuhteisiin. Yhteistyökumppaneina on perustamisesta lähtien ollut monia tunnettuja eurooppalaisia suurketjuja sekä kotimaisia huippuosaajia kalusteteollisuudesta.

Valmistamme vuodessa noin 250 000 kappaletta korkeapainelaminaatti pinnoitettuja komponentteja sekä tuhansia massiivilaminaattiin pohjautuvia tuotteita.

Korkean laaduntakaamiseksi käytämme tuotteissamme kotimaassa valmistettavaa Formica IKI korkeapainelaminaattia. Asiakkaan vaatiman laatutason ylläpitämiseksi ja edelleen toiminnan kehittämiseksi Tälli Oy:n toimintaa ohjaa vuonna 1993 IKEA tuotannon alussa kehitetty laadunohjausjärjestelmä.

Tälli Oy sijaitsee logistisesti erittäin hyvällä paikalla Keski-Suomessa Haapamäen kylässä valtatie 23 varrella. Pääraaka-aineen toimittaja ja verkostoyhteistyökumppani Formica IKI sijaitsee vain noin 12km päässä.

 

 

 


 

 

 

 

 

 

 

  © copyright Tälli Oy